Nukkuminen

Sleep is the golden chain that ties health and our bodies together
T.Dekker

Tämä sananlasku on mielestäni aika hieno kuvaamaan nukkumisen tärkeyttä. Suomennettuna hieman kömpelösti: nukkuminen on kultainen ketju, joka sitoo meidän terveyden ja ruumimme yhteen.

Minua on kovasti kiinnostanut ns. unityön käsite. Unet kertovat symbolikielellä meistä itsestämme, kokemuksistamme ja elämäntilanteestamme. Unien aineisto on yhteydessä ajankohtaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin, huolenaiheisiin ja toiveisiin. Unet täydentävät ja tasapainottavat valve-elämässä koettua. Uni on kuin sisäinen peili, joka asettaa meidät silmätysten oman itsemme kanssa. Unessa ihminen näkee itsensä rehellisemmin, puolustuskeinoista riippumatta, mikä ei ole valvetilassa mahdollista.

Unityö on itsemme syvimpien voimien kuuntelemista. Unien tehtävä on tasapainottaa ja ohjata ihmistä luonnollisesti ja lempeästi sisältä käsin kohti todellista aitoa itseä. Vaikka tietyt teemat ja symbolit toistuvat hyvin samankaltaisina ihmisten unissa, tarvitaan unennäkijän omaa panosta, jotta unen ajankohtainen ja elämänhistoriallinen merkitys selviäisi. Näin kirjoittavat psykoterapeutit Lindholm-Kärki ja Paloheimo A-klinikkasäätiön verkkosivuilla.

Jokainen muistettu uni on kutsu emotionaalisesti parantavaan kokemukseen, elämään, jossa ihminen on aidosti suhteessa itseensä ja läheisiinsä. Olisi sääli olla käyttämättä tätä mahdollisuutta. Myös pelätyt painajaisunet pyrkivät hyvään. Ne kertovat meille peloistamme ja pakottavat meidät kiinnittämään huomiota laiminlyötyihin puoliin itsessämme ja elämässämme.

Omia unia voisi tämän mukaan pohtia ja ehkä unien pohdinta auttaisi meitä oivaltamaan ja ymmärtämään laajemmin tai syvällisemmi elämässämme tapahtuvia asioita ja ilmiöitä.

Blogin otsikkona on nukkuminen ja tarkoitukseni on kirjoittaa hieman unihäiriöistä ja levottomista jaloista.

Unihäiriöistä:

Normaalioloissa terveen aikuisen pitäisi nukahtaa melko nopeasti, alle 20 minuutissa nukkumaan käymisestä. Tässä lienee kuitenkin yksilöllisillä ja tottumiskysymyksillä vaikutusta.

Unihäiriöiden tuntomerkkejä:
· nukahtamisvaikeudet
· tilapäinen ja pitkäaikainen unettomuus
· uni-valverytmin häiriöt
· unen heikkolaatuisuus
· uniapnea
· levottomat jalat
· narkolepsia
· kuorsaaminen
· jatkuva kipu
· raskaus
· vaihdevuodet
· yöllinen virtsaamisentarve

Vaikutukset näkyvät muun muassa henkisten toimintojen ja vireyden heikkenemisenä, työkyvyn alentumisena ja elämänlaadun huonontumisena kokonaisuudessaan. : mm.ajattelu, keskittymiskyky ja muisti kärsivät unihäiriöiden johdosta.

Ihmiset käyttävät paljon erilaisia stimulantteja, jotka osaltaan häiritsevät unta. Mainittakoon alkoholi yhtenä tärkeänä.

Myös henkinen stressi pitää stressihormonien tason korkeana ja vaikeuttaa rentoutumista. Stressiä aiheuttavat myös suuret elämänmuutokset, suru tai huoli tulevaisuudesta. Psykiatrisista syistä masennus on tavallisin uniongelmien syy.


Keinoja?

Älä käytä alkoholia "unilääkkeenä". Siitä saatu apu on näennäistä ja vain pahentaa unettomuuskierrettä.

Kokeile rentoutuskasettien kuuntelemista. Rentoutuminen voi auttaa nukahtamaan tai ainakin lepäämään paremmin valveilla.

Jos uni ei tule, lue jotakin, mikä ei ole liian jännittävää.

Jos heräät yöllä etkä heti saa unta, voi kestää muutaman tunnin ennen kuin nukahtaminen taas onnistuu. Ilmiö on normaali ja liittyy niin sanottuun "sisäiseen kelloon".

Älä nuku yli tuntia päivällä. Se vie yöunet.

Älä turvaudu lääkkeisiin kuin väliaikaisesti. Yli kolmen viikon säännöllinen "pamien" syönti unen saamiseksi aiheuttaa unettomuutta, nukahtamisvaikeuksia ja katkonaista yöunta. Se huonontaa mieleenpainamiskykyä ja lisää ahdistuneisuutta valveilla ollessa. (Holopainen,Järvenpään sosiaalisairaala)

Levottomat jalat:

• tarve liikutella jalkoja, johon liittyy tai sen aiheuttaa epämukava tai epämiellyttävä tunne jaloissa
• liikuttelutarve tai jalkojen epämiellyttävät tuntemukset alkavat tai pahenevat paikallaan ollessa
• jalkojen liikuttelutarve tai epämiellyttävät tuntemukset lievittyvät osittain tai kokonaan liikuttelulla
• oireita esiintyy eniten illalla ja yöllä

Taustalla on keskushermoston tiettyjen välittäjäaineiden vajaus. Erityisesti aivojen dopamiiniaineenvaihdunnan ja rauta-aineenvaihdunnan häiriöiden arvellaan liittyvän levottomat jalat -oireyhtymään. Oireilun on todettu liittyvän myös seuraaviin sairauksiin: munuaisten vajaatoiminta, nivelreuma, anemia, diabetes ja uniapnea. Lisäksi oireita esiintyy usein raskauden aikana.

Kahvi, alkoholi ja tupakointi voivat lisätä oireita, joten näiden käytön vähentäminen tai lopettaminen voi auttaa. Lääkitys (aivojen dopamiinijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet ja rautalääkkeet) voivat auttaa myös. Tila ei ole vaarallinen, mutta oireet voivat rajoittaa kovasti toimintoja ja alentaa elämänlaatua.

Tee Unijukan tietovisa: http://terveysnetti.turkuamk.fi/nuorisonetti/uni/unitietovisa.htm

Käy katsomassa Suomen uniryhmäforum: http://siivola.org/surf/

Lähteet:
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2003/3403/uni.html

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,3727,5601

http://www.poliklinikka.fi/?page=3439280

http://terveysnetti.turkuamk.fi/nuorisonetti/uni/uni_valikko.htm

http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/241-alkoholi-ja-uni

Kuinka Mielenterveysosaamisen ajokorttia pääsee suorittamaan?

Koulutus pyörähtää käyntiin syksyllä. Kannattaa katsoa http://www.pirko.fi/ ja sieltä Aikuisopiston sivuja.

Vastaan kaikkiin kyselyihin, joten minulle voi lähettää asiasta myös sähköpostia: katri.pihlaja@pirko.fi

EU:n tuulia mielenterveyden saralla:
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo96138.pdf

Kiitokset toimittaja Kanniselle Tamperelaisesta

Sain mahdollisuuden kertoa Tamperelaisen palstalla Mielenterveysosaajan ajokorttikoulutuksesta ja tässä linkki oheiseen juttuun:

http://www.tamperelainen.fi/Paikallisuutiset/Kaikki-uutiset/Paauutiset/Koulutuksella-rohkeutta-puuttua-tyokaverin-alakuloon

Olisin kiitollinen, jos viitsisitte kommentoida ja kenties esittää näkemyksiänne ko. koulutusten tarpeellisuudesta.

Liikunnasta apua mielenterveyteen?

Tutkimuksissa ei ole saatu selvää näyttöä siitä, että liikunnan teholla olisi vaikutusta mielen hyvinvointiin. Tärkeämpää näyttäisi olevan liikuntakertojen määrä. Jotta henkilön psyykkinen hyvinvointi kohenisi liikunnalla, hänen tulee kokea toiminta sekä liikunnaksi että hyvinvointia edistäväksi.

Tutkimusten mukaan mielenterveyttä kohentavan liikunnan ei tarvitse olla aerobista liikuntaa. Jo alhaisella intensiteetillä suoritetulla liikunnalla, esimerkiksi pentaquen pelaamisella ryhmässä, voi olla positiivisia vaikutuksia psyykkiseen terveyteen.

Masennuksen hoidossa anaerobisella liikunnalla on saatu aikaan yhtä hyvät tulokset kuin aerobisellakin liikunnalla. Tämä on tärkeä havainto, sillä mielenterveyskuntoutujien keskuudessa liian rasittavaa liikuntaa ei yleensä harrasteta mielellään.

Erään tutkimuksen mukaan liikunnan tulisi olla aerobista ja intensiivistä, kilpailua kaihtavaa, säännönmukaista ja rytmistä, jotta se vähentäisi stressiä. Hyviä liikuntamuotoja ovat siis esimerkiksi sauvakävely ja aerobic.

Stressiä sen sijaan eivät vähentäisi esimerkiksi nyrkkeily ja jooga. Toisaalta kilpailullinen liikunta on psyykkisesti tärkeää niille,jotka ovat tottuneet sitä harrastamaan.

Itsetuntemuksen kohentamiseen uskotaan parhaiten sopivan kuntosaliharjoittelu,koska se vaikuttaa nopeasti tuntemukseen, miltä oma keho tuntuu ja miten se toimii. Iäkkäillä mieliala on saatu kohoamaan enemmän kuntosaliharjoittelun ja aerobisen liikunnan yhdistämisellä.

Ryhmässä tapahtuvan virkistysliikunnan ja -toiminnan oletetaan olevan hyödyllistä mielialan kohoamiselle ja sosiaalisuudelle. Mielenterveyskuntoutujille,jotka usein ovat yksinäisiä ryhmäliikunta luo tärkeitä sosiaalisia kontakteja sekä ajanvietettä, olipa kyseessä sitten kuntosaliharjoittelu tai leikkimielinen mölkkypeli.

Selvimmät liikunnan positiiviset vaikutukset mielenterveyteen ovat tulleet esille teholtaan kohtalaisella liikunnalla, joka on kestänyt 20–60 minuuttia. Tutkimukset osoittavat myös, että 30 minuuttia päivässä kestävä liikunta parantaa mielialaa enemmän kuin kolmessa eri kymmenen minuutin osiossa suoritettu liikunta.

Olen listannut alle säännöllisen liikunnan vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin:

Ahdistuneisuus ja masennus vähenevät

Itsearvostus kohoaa
huomaa pystyvänsä ja osaavansa

Mieli piristyy ja virkistyy
stressi, kiire, murheet yms. unohtuvat

Oman kehon tuntemus lisääntyy

Kyky erottaa jännittynyt ja rento keho kehittyy
rentoutuminen tehostuu

Univaikeuksista kärsivillä liikunta helpottaa unen saantia ja unen laatua

Antaa uusia kokemuksia ja elämyksiä

Sosiaalisten suhteiden ylläpito

Sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta paranee
syketaso alenee
sydämelle jää kapasiteettia yllättäviin tilanteisiin
ääreisverenkierto paranee ,verenpaine laskee

Keuhkojen toiminta taloudellistuu
hengästyminen fyysisessä rasituksessa vähenee
hengitys syvenee tihentymisen sijaan levossa ja rasituksessa
palautuminen rasituksen jälkeen nopeutuu

Lihaskunto kasvaa
lihakset jaksavat toimia pitempään
lihastasapaino paranee, hyvä ryhti
nivelet voivat hyvin
pelivaraa yllättävissä tilanteissa
ihminen säilyy hyväkuntoisena pitempään
arkipäivän askareet onnistuvat helpommin

Energiankulutus kasvaa
lihaskudos kuluttaa enemmän kuin rasvakudos
liikunta hyvä apu painonhallintaan

Liikunta vähentää mm.
liikapainon
osteoporoosin
sepelvaltimotaudin
Tyypin 2 -diabeteksen vaaraa
Liikunnalla on merkittävä osuus sairauksien kuntoutuksessa

Lähteet:http://www.mtkl.fi/@Bin/285221/Liikunta+ja+mielenterveys+netti.pdf

Persoonallisuushäiriöistä

Törmäämme usein mm, väkivaltauutisointien yhteydessä käsitteisiin persoonallisuushäiriö, psykopatia ja sosiopatia. On ihmisiä, jotka toimivat rikollisella tavalla, yhteiskuntaan ja lähisuhteisiin liittyen sopimattomalla tavalla jne. Kirjoitan tänään hieman persoonallisuushäiriöstä.

Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia mielenterveyden häiriöitä. Tullakseen diagnosoiduksi persoonallisuushäiriöiseksi henkilön oman käyttäytymismallin täytyy aiheuttaa huomattavaa ahdistusta tai selkeää heikkenemistä henkilökohtaisissa, sosiaalisissa suhteissa tai työtilanteissa.

Persoonallisuushäiriöiden aiheuttajaksi epäillään lapsuuden ympäristötekijöiden, perinnöllisyyden ja biologisten tekijöiden yhteisvaikutusta. Usein persoonallisuushäiriöt liittyvät lapsuuden kehitysympäristöön. Taustalla on yleensä pitkäaikainen lasta vahingoittava ympäristö. Välinpitämättömyyteen, huolenpidon puutteseen, väkivaltaisuuteen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja rikollisuuteen liittyy persoonallisuushäiriöihin sairastumisen riskiä. Myös vanhempien päihdeongelmat ja vakavat käyttäytymisen häiriöt liittyvät häiriöiden kehittymiseen.

Myös perinnöllisyydellä on merkityksensä persoonallisuushäiriöiden synnyssä. Ainakin epäsosiaalisen, tunne-elämältään epävakaan ja huomionhakuisen persoonallisuuden taustalla on havaittu olevan perinnöllisiä tekijöitä. Persoonallisuushäiriöiden kehittymiselle olennaisinta näyttää olevan lapsuuden kehitysympäristö, perinnöllisyydellä on kuitenkin oma osuutensa kokonaisuudessa.On joitain biologisia tekijöitä, joilla on havaittu olevan yhteyttä persoonallisuushäiriöiden kanssa. Esimerkiksi epäsosiaalisilla on havaittu aivojen kuorikerroksen supistumaa ja imulsiivisilla mm. kohonneita testosteronin arvoja.

Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä saattaa ilmetä etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä.

Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan jäykempiä ja itsepäisempiä. Persoonallisuushäiriöille ominaiset käytöstavat ymmärretään henkilön keinoina hallita tai välttää yksinäisyyteen tai ihmissuhteisiin liittyviä ahdistavia mielikuvia ja tunteita.

Suomessa persoonallisuushäiriöt jaetaan seuraavasti:

Epäluuloinen persoonallisuus
Eristäytyvä persoonallisuus
Epäsosiaalinen persoonallisuus
Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
Huomionhakuinen persoonallisuus
Vaativa persoonallisuus
Estynyt persoonallisuus
Riippuvainen persoonallisuus
Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt
Sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt
Pitkäaikaiset persoonallisuuden muutokset

Kaikilla näillä persoonallisuushäiriöillä on tarkat diagnoosivaatimukset, eikä niitä koskaan voida asettaa vähäisin perustein.

Miten persoonallisuushäiriöt näkyvät?

Kokemukset ja käyttäytyminen eroavat selvästi kyseessä olevan henkilön kulttuurin odotuksista.

• Oman itsensä, muiden ihmisten ja tapahtumien havainnointiin ja tulkintaan liittyviä ongelmia
• tunneperäisten reaktioiden vaihtelut ja epävakaus
• ihmisten välisessä toimintakyvyissä on häiriöitä
• impulssien hallinta on huonoa
• käytös on joustamatonta ja aiheuttaa jatkuvasti harmia/ongelmia henkilökohtaisissa ja sosiaalisissa tilanteissa mm. työssä ja tämä taas aiheuttaa ahdistusta ja toimintakyvyn laskua em. tilanteissa

Eri persoonallisuushäiriötyyppien mukaisesti:

• Epäluuloisessa persoonallisuushäiriössä on luonteenomaista epäluuloisuus, ylenmääräinen herkkyys takaiskuille, kyvyttömyys antaa anteeksi ja taipumus tulkita toisten ystävällisetkin teot vihamielisiksi tai halveksiviksi. Myös toistuvia perusteettomia uskottomuusepäilyksiä saattaa esiintyä, samoin liiallista itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä. Epäluuloisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat puolustaa omia oikeuksiaan taistelunhaluisesti ottamatta huomioon kokonaistilannetta.
• Eristäytyvässä eli skitsoidissa persoonallisuudessa henkilö vetäytyy pois tunnepitoisista, sosiaalisista ja muista suhteista esimerkiksi mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Myös kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää voi olla rajoittunutta. Henkilön tunne-elämä on usein kylmää ja etäistä. Kyky ilmaista omia tunteitaan voi olla puuttellinen.
• Epäsosiaalinen persoonallisuus. Tässä häiriössä ominaista on piittaamattomuus sosiaalisista velvollisuuksista ja välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan. Vallitsevien sääntöjen ja käyttäytymisen välillä on karkea epäsuhta. Yleensä rangaistuksilla ei voi helposti muuttaa tällaista käyttäytymistä. Turhautumista, aggressiivisuutta ja väkivaltaa esiintyy näillä henkilöillä. Myös kestävien ihmissuhteiden pitäminen voi olla vaikeaa. Usein heillä on lapsuudessa ja nuoruusiässä jatkuvaa ärtyvyyttä ja käytöshäiriö.
• Tunne-elämältään epävakaalle persoonallisuudelle ominaista on oikukas ennalta arvaamaton mielialan vaihtelu ja taipumus toimia hetken mielijohteesta harkitsematta seurauksia. Käytös on purkauksellista. Tällaiset henkilöt ovat usein taipuvaisia riitaisuuteen muiden ihmisten kanssa.
• Huomionhakuinen persoonallisuus. Tälle persoonallisuushäiriölle on ominaista teatraalinen esiintyminen ja tunteiden liioitteleva ilmaiseminen. He ovat usein herkästi alttiita ympäristön vaikutteille. Ominaista on myös jatkuva huomion keskipisteeksi pyrkiminen. Henkilöt voivat olla epäasianmukaisesti vietteleviä ja heillä voi olla liiallinen huoli omasta viehätysvoimastaan. He ovat usein herkkiä loukkaantumaan ja etsivät jatkuvasti huomita ja arvonantoa.
• Vaativasta persoonallisuudesta kärsivä on täydellisyyttä tavoitteleva, liian tunnollinen ja pikkutarkka. Tälle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä ajatella asioiden yksityiskohtia, sääntöjä, listoja, järjestystä, organisaatiota ja aikatauluja. Asioista on jatkuva huoli ja epäily.
• Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä usein pelkää ja jännittää jatkuvasti. Hänen itsetuntonsa on huono kelvollisuuttansa, viehättävyyttänsä ja arvostustansa kohtaan. Hän kaipaa jatkuvasti hyväksyntää ja kiintymystä eikä kestä hylkäämistä tai arvostelua. Hän saattaa välttää joitain toimintoja välttääkseen vaaroja tai uhkia. Hän pelkää kritiikkiä, paheksuntaa ja torjutuksi tulemista ja välttää elämäntilanteita, joissa voi joutua sellaista kohtaamaan.
• Riippuvainen eli passiivinen persoonallisuus. Tällaiset henkilöt haluavat tukeutua muihin ihmisiin suurissa ja pienissä elämäänsä koskevissa ratkaisuissa. He myöntyvät kohtuuttomasti muiden ihmisten toiveisiin ja eivät itse esitä pienintäkään toivetta sellaiselle henkilölle, josta on riippuvainen. Henkilöt tuntevat usein olevansa avuttomia yksin ollessaan ja pelkäävätkin yksin jäämistä kohtuuttomasti. Heillä on suuria vaikeuksia tehdä jokapäiväisiä päätöksiä itsenäisesti.

Nämä ongelmat, oireet käytösongelmat ilmenevät monella eri tavalla, ihmisestä riippuen. Persoonallisuushäiriöissä on kulttuurisia ja alueellisia eroja. Yhtä kaikki kehitys/tila on syntynyt lapsuudessa ja nuoruudessa.

Hoito?

Persoonallisuushäiriöt ovat hyvin vaikeahoitoisia. Häiriöt ovat pitkäkestoisia ja juurtuneita käyttäytymismalleja. Persoonallisuushäiriöinen pitää käyttäytymistapojaan usein osana itseään eikä ole valmis luopumaan niistä vaikka persoonallisuushäiriöstä aiheutuva haitta olisikin ilmeinen.

Persoonallisuushäiriöiden haitoissa on paljon yksilökohtaisia eroavaisuuksia ja hoitomotivaatiossa on siksikin suuria vaihteluja.Persoonallisuushäiriön hoitoon käytetään monenlaista psykososiaalista ja psykoterapeuttista hoitoa. Lääkehoitoa käytetään oirekuvan mukaisesti.

Suosittelen luettavaksi seuraavaa: http://www.jormatahka.com/hoito.htm

Lähteet: wikipedia, poliklinikka.fi

Maskeerattu masennus

Arviolta kolmasosassa terveyskeskuskäyntejä on taustalla jokin mielenterveysongelma.
Korkeintaan 5 % ilmoittaa käynnin syyksi mielenterveyteen liittyviä tekijöitä. Useimmat kävijät ilmoittavat tulosyyksi fyysisiä vaivoja, joihin he toivovat saavansa konkreettista apua.

Depressiotiloista, joissa dominoivina ovat somaattiset, fyysiset oireet, käytetään myös nimitystä
maskeerattu depressio tai piilomasennus. Depressiivisten ihmisten kuvailemia somaattisia oireita ovat väsymys, huimaus, särkytilat,ruuansulatushäiriöt, niska- ja selkäkivut sekä rintakivut.

Havaitsemalla ja huomioimalla ennakoivia oireita sekä tunnistamalla somaattisten sairauksien, psykosomaattisten reaktioiden ja psykososiaalisten ongelmien välisiä yhteyksiä voitaisiin tutkijoiden mukaan merkittävästi vähentää vaikeiden depressioiden ja itsemurhien määrää perusterveydenhuollon asiakkailla. Puhumattakaan terveydenhuollon resurssien säästöstä, kun ihmiset saisivat apua tarvitsemaansa ongelmaan.

Sanojen selityksiä (hyvin lyhyesti):
Somaattinen = fyysinen
Psykosomaattinen = psyykkinen ongelma purkautuu elimellisinä oireina
Psykososiaalinen= psyykkinen termin sijaan käytetty, jolloin merkitystä halutaan laajentaa sosiaalisen puolelle


Lähteet:
http://www.uku.fi/vaitokset/2003/isbn951-781-357-0.pdf
http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/605FE509-F64B-45B7-BE0B-B37BFD9D2EF2/0/074weckroth.pdf

Ammattitaidottomuutta - välinpitämättömyyttä?

Ainakin hoitoalalla koulutuksessa ja toiminnassa painotetaan holistista näkemystä.

Ihminen tulee kohdata kokonaisuutena huomioiden hänen tilanteensa monelta kannalta katsoen, johon vaikuttavat fyysisen ja henkisen voinnin lisäksi myös ympäristöön ja esim. taloudelliseen tilanteeseen liittyvät asiat.

Tämä tarkoittaa siis ideaalissa toiminnassa sitä, että me emme tarkastele vain sitä asiaa, jonka vuoksi ihminen on tullut palvelujen piiriin vaan huomioimme hänen kokonaistilanteensa.

Aamulehdessä oli 12.7.09 anonyymi kirjoitus tilanteesta, jossa kirjoittajan kumppani oli hukkunut heidän kotirantaansa. Siinä kerrottiin tapahtumien kulusta, kuinka hän soitti apua paikalle, mitä tapahtui kun kumppani naarattiin vedestä ylös, miten asiat etenivät sen jälkeen byrokratian yms. käytännön hautajaisjärjestelyjen, perinnönjaon yms. suhteen.

Reagoin tässä kirjoituksessa etenkin sellaiseen kohtaan, jossa sureva kirjoittaja toteaa, ettei hän saanut mistään henkiseen kipuunsa apua, kukaan ei tarjonnut mitään apua eikä asiasta puhuttu ollenkaan! Muisteli kirjoiotuksessaan palomiesten heittäneen hurttia huumoria tilanteessa, jossa toisen omainen makaa kuolleena maassa.

Tämä on holisitisen näkemyksen mukaan juurikin täysin päinvastaista toimintaa.
Sillä ei liene merkitystä tässä kohtaa onko vammaistyöhön, ensihoitoon vaiko mielenterveyteen erikoistunut hoitaja, lääkäri, sossu tai vaikkapa palomies tai poliisi - kaikkien näiden ammattikuntien koulutukseen kuuluu akuutti - ja kriisityön perusteet. AINAKIN TEORIASSA!

Hermostun tavasta, jolla muut, kuin mielenterveystyön ammattilaiset jättävät työnsä tärkeän osuuden kokonaan tekemättä, koska eivät ehdi, osaa tai koe tarpeellisena tarjota tukea, ohjausta, keskusteluapua ja neuvontaa.

Henkistä tukea tulee antaa silloin, kun sen tarve on! Kaikilla tällaista työtä tekevillä ihmisillä tulisi olla tiedossaan paikkakuntansa avomielenterveyspalveluiden tarjonta - minne ohjata läheisensä menettänyt jne. Kaikilla tulisi olla rohkeutta ja ammattitaitoa kysyä vointia ja tarpeen mukaan antaa keskusteluapua, varmistaa että heikoilla oleva ihminen pärjää tästä eteenpäin.

Surut ja kriisit kuuluvat elämään, niistä selviydytään usein ajan kanssa ja muiden kanssaihmisten tuen avulla. Avun vastaanottaminen voi olla helpompaa ja kynnys avautua voi olla matalampi silloin kun vastapäätä on ammatti-ihminen: turvallisempaa, luottamuksellista - aitoa.

Käsittelemätön kriisi ja pitkään jatkunut suru voivat johtaa mielialan laskun myötä mm. masennustilaan ja siihen liittyen elämänlaatu voi heiketä jne. Näiden vaurioiden syntyä voisi estää puuttumalla varhain asioihin, vaikkapa tarjoten aamulehden kirjoituksen omaiselle keskusteluapua, vertaistukiryhmää, puhelinpalvelua, aikaa psykologille jne.

Sosiaali- ja terveysalalla välittäminen on työtä ja työ on välittämistä!

Epäsuorasta itsetuhosta

Suomi ei johda maailman itsemurhatilastoja -Liettua johtaa ja heti perässä tulevat Unkari ja Japani, mutta meillä Suomessa tehdään n. 3 itsemurhaa per päivä ja joka päivä yksi yli 64-v päättää päivänsä oman käden kautta. Meidän maan spesialiteettina on nuorten miesten itsemurhat ja tekotapana hirttäytyminen. Afrikassa spesialiteettina on se, että he eivät tilastoi lainkaan itsemurhia.

Olen usein miettinyt, että miksi itsemurhia tekevien maiden kärkipäissä ei näy muita skandinaavisia maita ja mietin edelleen, koska asia ei valkene. Ruotsalaiset käyttävät yhtälailla päihteitä, yhteiskuntarakenne on suunnilleen samanlainen, sosiaalipolitiikkaa harjoitetaan samoilla menetelmillä jne. Kuitenkin naapurimaassa tehdään itsemurhia reilut 200 vähemmän vuodessa, kuin meillä (Suomi n. 1000 ja Ruotsi n. 800) ja väkeä siellä on enemmän.

Tänään en kuitenkaan kirjoita itsemurhista sinänsä vaan epäsuorasta itsetuhosta, itsemurhista kirjoitan myöhemmin blogissani.

Itsetuhoisuudella tarkoitetaan pyrkimystä tai käyttäytymistä, johon sisältyy henkeä uhkaavan riskin ottaminen. Epäsuora itsetuho on erittäin yleistä eikä sen päämääränä tarvitse olla itsensä vahingoittaminen tai kuolema.

Usein epäsuora itsetuhoisuus on pitkäaikaista riskikäyttäytymistä, joka lyhyellä aikavälillä tuottaa mielihyvää tai jossa riskin olemassaolosta ei olla täysin tietoisia.
Epäsuoraa itsetuhokäyttäytymistä voi liittyä esimerkiksi nautintoaineiden käyttöön, liikennekäyttäytymiseen, itsensä hoitamiseen tai moniin riskinottoa sisältäviin harrastuksiin.

Itsetuhoisuus ei sinänsä ole sairaus, vaan se on oire taustalla olevasta mielenterveyden häiriöstä. Itsetuhoisuus voi liittyä muun muassa masennukseen tai päihteiden ongelmakäyttöön. Itsetuhoinen ihminen ei yleensä kerro ajatuksistaan, jonka vuoksi niitä pitää kysyä häneltä suoraan!

Esimerkiksi, jos ylipainoinen diabeetikko ei hoida kuntoaan, huolehdi sairaudestaan - on kyse itsetuhoisesta käytöksestä. Olen työssäni tavannut monenlaisia riskien ottajia, ryypätään kunnes ollaan deliriumissa (juoppohulluus-tilassa), ei lähdetä väkivaltaisesta suhteesta tai käyttäydytään toistuvasti väkivaltaisesti jne.

Karkeasti provosoiden voisi sanoa, että kaikki tekemisemme, joka toimii meidän henkistä ja fyysistä terveyttä vastaan on jonkinasteista epäsuoraa itsetuhoa. Me toki itse puntaroimme kuinka paljon elämämme asiat saavat painoarvoa ts. mikä on meille hyväksi ja mikä pahaksi ja mikä jotakin siltä väliltä.

Lähteet: sv.wikipedia,terveysportti,kainuupiste,wikipedia

Maailmasta loppuu ilma, vesi ja maa pettää-paniikkihäiriöstä

Paniikilla tarkoitetaan äkillistä voimakasta ahdistusta, pelkotilaa, jonka vallassa ihminen ei asianmukaisesti kykene hallitsemaan käyttäytymistään.

Otsikon mukaisia tuntemuksia voi toki kokea muutoinkin, kun paniikkihäiriössä, mutta ahdistuneisuushäiriöön nuo tuntemukset liittyvät vahvasti. Reilut kaksikymmentä vuotta sitten paniikkihäiriö rantautui kielenkäyttöömme ja siitä tuli jopa jonkinlainen trendi. Diagnoosi siitä tuli 1987. Se, että jokin mielenterveydenhäiriö saa julkisuutta on toisaalta myös positiivinen ilmiö. Siitä aletaan puhua, oireita aletaan tunnistamaan, hoidon vastaanottamisen kynnys madaltuu jne.

Todellisen ahdistuneisuushäiriön kanssa eläminen ei ole kuitenkaan mitenkään mediaseksikästä tai palkitsevaa. Olen ammateissani tavannut paljon ihmisiä, joilla on eriasteisena tämä häiriö ja pahimmillaan se rajoittaa elämistä niin, ettei kotoaan uskalla markettiin tarjouskahvin perään lähteä, puhumattakaan ihmissuhteiden kapenemisesta- katoamisesta. Paniikkihäiriöstä kärsii alle 5% maamme ihmisistä ja on kaksi kertaa yleisempää naisilla. Tottakai naisilla, mehän olemme se hysteerisempi sukupuoli ; )

Fyysisiä oireita voivat olla:
Käsien tärinä tai vapina
Raajojen tunnottomuus, pistely ja puutuminen
Sydämen tykytys tai kiihtynyt sydämen rytmi
Rintakipu tai puristuksen tunne rinnassa
Huimaus
Pahoinvointi
Epävarma olo, pyörtymisen tunne
Tajunnan tason häiriöt tai hämärtyminen
Epätodellisuuden tunne
Kontrollin menettämisen tai sekoamisen pelko
Kuolemanpelko

Paniikkihäiriön oireet ovat yksilöllisiä. Kaikkia luettelon oireita ei välttämättä ole. Kohtaus kestää yleensä joitakin kymmeniä minuutteja, harvemmin tunteja. Kohtaukset ovat toistuvia ja ilmenevät yleensä äkisti ja täysin odottamatta. Kohtaukset eivät ole vaarallisia.

Paniikkihäiriö on hoitamattomana vakava ja vaikea sairaus, mutta se on hoidettavissa. Paniikkihäiriö voi kestää kuukausia, jopa vuosia, riippuen siitä, kuinka ja milloin hoito aloitetaan.
Joillain oireita saattaa esiintyä kuukausien tai vuosien jaksoissa, jonka jälkeen seuraa vuosia kestävä oireeton jakso. Toisilla taas oireet pysyvät jatkuvasti samalla tasolla. On myös todisteita siitä, että ne, jotka ovat kärsineet paniikkihäiriöstä nuorina, mahdollisesti kärsivät niistä myös vanhemmalla iällä, yli 50-vuotiaana.

Miksi sitten toinen sairastuu ahdistuneisuushäiriöön ja toinen taas ei?

Sukuvika on kun rullasuksi ei luista! Perimä vaikuttaa sairastumiseen.
Paniikkihäiriön on huomattu kulkevan suvussa Sen on myös huomattu kuuluvan osana muihin perinnöllisiä oireita omaaviin sairauksiin, kuten esim. alkoholisimiin ja bipolaariseen mielialahäiriöön (ent. maanis-depressiivinen).

Täytyy muistaa, että meillä kaikilla on omat suojaavat tekijät, toinen sairastuu - toinen taas ei. Kirjoitan myöhemmin tässä blogissani suojaavista tekijöistä, ovat myös hyvin mielenkiintoinen kohde.

Usein biologiset tekijät, kuten stressaavat tapahtumat, ympäristö ja normaalia kehotoimintaa kiihdyttävä ajattelu näyttävät vaikuttavan paniikkihäiriön alkamiseen. Usein ensimmäiset kohtaukset laukaisee fyysinen sairaus, voimakas stressi tai tietty lääkitys. Henkilöt, joilla on taipumus ottaa itselleen suurta vastuuta, saavat myös helpommin paniikkikohtauksia.

Ei tule aliarvioida vitamiinien ja hivenaineiden puutosta, sillä joissain tapauksissa paniikkikohtausten aiheuttajana voi olla magnesiumin puute. Magnesiumin puute voi johtua esimerkiksi stressistä (henkinen stressi, fyysinen stressi (=esimerkiksi urheilu)), puutteellisesta ravinnosta ja alkoholin suurkulutuksesta. Kofeiini ja nikotiini voivat laukaista kohtauksia, myös tupakansavussa oleminen voi laukaista kohtauksia. Tupakoinnin lopettamisella voi joissain tapauksissa parantaa taudin.

Miten sairautta sitten hoidetaan?

Paniikkihäiriötä voidaan hoitaa sekä lääkkeiden että psykoterapian
avulla (psykoterapiasta kirjoitan myöhemmin). Oikein hoidettuna ennuste on varsin hyvä: noin 90% potilaista saavuttaa entisen toimintakykynsä, ja loputkin 10% yleensä hyötyvät hoidosta suuresti.

Itsehoito on tärkeä osa paranemista. Kun potilas oppii tuntemaan oman sairautensa ja suhtautuu oireisiin oikein, se lievittää niitä. Paniikkihäiriö voi olla myös avain psyyken kiehtovaan maailmaan ja sen ymmärtäminen rikastuttaa elämää ja luo siihen syvyyttä.

Paniikkihäiriöön tehokkaasti vaikuttavat lääkkeet löydettiin jo yli 20 vuotta sitten. Lääkkeitä on keksitty useita, mutta ns. trisykliset masennuslääkkeet(Seronil, Fevarin, Zoloft, Cipralex...) soveltuvat parhaiten paniikkihäiriön lääkehoitoon. Lääkkeiden avulla oireiden pahentuminen hidastuu ja potilas voi elää jokseenkin normaalia elämää. Lääkehoitoa voidaan jatkaa vuosiakin, onhan paniikkihäiriö pitkäaikainen ja hankala sairaus.

Pitkään jatkunut paniikkihäiriö saattaa joskus vaatia sairaalahoitoa työkyvyn arvioimiseksi ja palauttamiseksi. Tutkimukset edellyttävät myös sairaalassa oloa. Useimmiten paniikkihäiriötä voidaan hoitaa ilman sairaalavaihetta tai ainakin siten, että sairaalahoitoa tarvitaan suhteellisen vähän.

Lähteet.
http://www.utaj.fi/koulu/psykologia/kuuhullut/paniikki.htm,Wikipedia, Pharmaca Fennica

Mielenterveysosaamista tarvitsee opetella

Aloitan tämän blogin kirjoittamisen tänään 7.7.2009. Olen mielenterveystyön ammattilainen, opettaja, sosiaalityöntekijä sekä hoitaja. Blogissa on tarkoitus käsitellä mielenterveysasiota ja pohtia maailmanmenoa. Minua kiinnostavat kovasti arkeen liittyvät asiat, kuten vuorovaikutus ja ihmissuhteet, nimenomaisesti mielenterveysosaamisen kontekstissa.

Markkinoin auliisti kehittämääni Mielenterveysosaamisen ajokorttikoulutusta, jonka näen tarpeellisena lähes jokaisen vuorovaikutustyötä tekevän ihmisen työkaluna.

En usko, että Jokelan, Kauhajoen, kaverin itsemurha yms. kaltaiset tapahtumat tulevat kenellekään yllätyksenä, riskit ja varomerkit ovat olleet ilmassa ja niihin olisi voinut puuttua. Meiltä näyttäisi puuttuvan taito ottaa puheeksi arkoja asioita, huomioida kanssaihmisiä ja kantaa vastuuta.

On aivan turha väittää, että mielenterveysongelmat tulevat yllätyksenä, se on puppua! Näkevä näkee, kuuleva kuulee, havainnoija havaitsee jne. Koulutuksella voidaan auttaa ihmisiä puuttumaan, ottamaan puheeksi ja tunnistamaan riskejä.

Tällaisia kirjoituksia siis luvassa.