maanantai 27. heinäkuuta 2009

Nukkuminen

Sleep is the golden chain that ties health and our bodies together
T.Dekker

Tämä sananlasku on mielestäni aika hieno kuvaamaan nukkumisen tärkeyttä. Suomennettuna hieman kömpelösti: nukkuminen on kultainen ketju, joka sitoo meidän terveyden ja ruumimme yhteen.

Minua on kovasti kiinnostanut ns. unityön käsite. Unet kertovat symbolikielellä meistä itsestämme, kokemuksistamme ja elämäntilanteestamme. Unien aineisto on yhteydessä ajankohtaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin, huolenaiheisiin ja toiveisiin. Unet täydentävät ja tasapainottavat valve-elämässä koettua. Uni on kuin sisäinen peili, joka asettaa meidät silmätysten oman itsemme kanssa. Unessa ihminen näkee itsensä rehellisemmin, puolustuskeinoista riippumatta, mikä ei ole valvetilassa mahdollista.

Unityö on itsemme syvimpien voimien kuuntelemista. Unien tehtävä on tasapainottaa ja ohjata ihmistä luonnollisesti ja lempeästi sisältä käsin kohti todellista aitoa itseä. Vaikka tietyt teemat ja symbolit toistuvat hyvin samankaltaisina ihmisten unissa, tarvitaan unennäkijän omaa panosta, jotta unen ajankohtainen ja elämänhistoriallinen merkitys selviäisi. Näin kirjoittavat psykoterapeutit Lindholm-Kärki ja Paloheimo A-klinikkasäätiön verkkosivuilla.

Jokainen muistettu uni on kutsu emotionaalisesti parantavaan kokemukseen, elämään, jossa ihminen on aidosti suhteessa itseensä ja läheisiinsä. Olisi sääli olla käyttämättä tätä mahdollisuutta. Myös pelätyt painajaisunet pyrkivät hyvään. Ne kertovat meille peloistamme ja pakottavat meidät kiinnittämään huomiota laiminlyötyihin puoliin itsessämme ja elämässämme.

Omia unia voisi tämän mukaan pohtia ja ehkä unien pohdinta auttaisi meitä oivaltamaan ja ymmärtämään laajemmin tai syvällisemmi elämässämme tapahtuvia asioita ja ilmiöitä.

Blogin otsikkona on nukkuminen ja tarkoitukseni on kirjoittaa hieman unihäiriöistä ja levottomista jaloista.

Unihäiriöistä:

Normaalioloissa terveen aikuisen pitäisi nukahtaa melko nopeasti, alle 20 minuutissa nukkumaan käymisestä. Tässä lienee kuitenkin yksilöllisillä ja tottumiskysymyksillä vaikutusta.

Unihäiriöiden tuntomerkkejä:
· nukahtamisvaikeudet
· tilapäinen ja pitkäaikainen unettomuus
· uni-valverytmin häiriöt
· unen heikkolaatuisuus
· uniapnea
· levottomat jalat
· narkolepsia
· kuorsaaminen
· jatkuva kipu
· raskaus
· vaihdevuodet
· yöllinen virtsaamisentarve

Vaikutukset näkyvät muun muassa henkisten toimintojen ja vireyden heikkenemisenä, työkyvyn alentumisena ja elämänlaadun huonontumisena kokonaisuudessaan. : mm.ajattelu, keskittymiskyky ja muisti kärsivät unihäiriöiden johdosta.

Ihmiset käyttävät paljon erilaisia stimulantteja, jotka osaltaan häiritsevät unta. Mainittakoon alkoholi yhtenä tärkeänä.

Myös henkinen stressi pitää stressihormonien tason korkeana ja vaikeuttaa rentoutumista. Stressiä aiheuttavat myös suuret elämänmuutokset, suru tai huoli tulevaisuudesta. Psykiatrisista syistä masennus on tavallisin uniongelmien syy.


Keinoja?

Älä käytä alkoholia "unilääkkeenä". Siitä saatu apu on näennäistä ja vain pahentaa unettomuuskierrettä.

Kokeile rentoutuskasettien kuuntelemista. Rentoutuminen voi auttaa nukahtamaan tai ainakin lepäämään paremmin valveilla.


Jos uni ei tule, lue jotakin, mikä ei ole liian jännittävää.


Jos heräät yöllä etkä heti saa unta, voi kestää muutaman tunnin ennen kuin nukahtaminen taas onnistuu. Ilmiö on normaali ja liittyy niin sanottuun "sisäiseen kelloon".


Älä nuku yli tuntia päivällä. Se vie yöunet.


Älä turvaudu lääkkeisiin kuin väliaikaisesti. Yli kolmen viikon säännöllinen "pamien" syönti unen saamiseksi aiheuttaa unettomuutta, nukahtamisvaikeuksia ja katkonaista yöunta. Se huonontaa mieleenpainamiskykyä ja lisää ahdistuneisuutta valveilla ollessa. (Holopainen,Järvenpään sosiaalisairaala)

Levottomat jalat:

  • tarve liikutella jalkoja, johon liittyy tai sen aiheuttaa epämukava tai epämiellyttävä tunne jaloissa
  • liikuttelutarve tai jalkojen epämiellyttävät tuntemukset alkavat tai pahenevat paikallaan ollessa
  • jalkojen liikuttelutarve tai epämiellyttävät tuntemukset lievittyvät osittain tai kokonaan liikuttelulla
  • oireita esiintyy eniten illalla ja yöllä


Taustalla on keskushermoston tiettyjen välittäjäaineiden vajaus. Erityisesti aivojen dopamiiniaineenvaihdunnan ja rauta-aineenvaihdunnan häiriöiden arvellaan liittyvän levottomat jalat -oireyhtymään. Oireilun on todettu liittyvän myös seuraaviin sairauksiin: munuaisten vajaatoiminta, nivelreuma, anemia, diabetes ja uniapnea. Lisäksi oireita esiintyy usein raskauden aikana.

Kahvi, alkoholi ja tupakointi voivat lisätä oireita, joten näiden käytön vähentäminen tai lopettaminen voi auttaa. Lääkitys (aivojen dopamiinijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet ja rautalääkkeet) voivat auttaa myös. Tila ei ole vaarallinen, mutta oireet voivat rajoittaa kovasti toimintoja ja alentaa elämänlaatua.


Tee Unijukan tietovisa: http://terveysnetti.turkuamk.fi/nuorisonetti/uni/unitietovisa.htm

Käy katsomassa Suomen uniryhmäforum: http://siivola.org/surf/

Lähteet:
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2003/3403/uni.html

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,3727,5601

http://www.poliklinikka.fi/?page=3439280

http://terveysnetti.turkuamk.fi/nuorisonetti/uni/uni_valikko.htm

http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/241-alkoholi-ja-uni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti